Helminauhoja ja surffi-tyrskyjä

15.08.2012  Ville Pohjola

Istun selkä kalliota vasten ja pyyhin kiväärin päältä tihkusateen rippeitä. Hymähdän hiljaa mielessäni ja ajattelen että joutuipa laminaattitukki heti ensimmäisellä reissullaan melkoiseen kestotestiin. Kuulen vasemmalta vaimeaa moottorin ääntä ja käännän katseeni äänen suuntaan. Vielä ei äänen lähdettä näy mutta tiedän sen merkitsevän että pojat pääsivät vielä ulos Saunalahdesta. Pilvistä päätellen kohta se ei enää onnistuisi. Veneet pitäisi siirtää tähän samaan lahteen, jonka rantaviivassa istun kallion kolossa. Lahden kapea suu on lounaan suuntaan joten sieltä pääsee toivottavasti vielä kohta nousevan etelän puolen myrskynkin aikana ulos. Muuten voi odotuksesta tulla pitkä...
 
Oranssikylkinen Buster putkahtaa esiin niemenkärjen takaa ja seuraan kun se suuntaa kohti lahden vastarannan kivikkoa. Sinne jonnekin merivirta kuljetti äsken ampumani kalkkaan. Jännittävää miten merivirrat kulkevat, aallot tulevat ulapalta sisälle lahteen mutta valkoinen mytty kellui melkoista vauhtia niitä vastaan. Pyörähti onneksi lopulta pieneen syvennykseen rantaviivassa. Ei näillä vesillä noutava koira kauaa jaksaisi työskennellä. Tuulen koleudesta huomaa ettei meri ole vielä lämmennyt, ja merivirrat ovat syvänteen ja matalan rajassa sijaitsevien ulkokivien kupeilla todella voimakkaita. Vielä kun lisätään öljyisen niljakkaat ja täysin kaljut kalliorannat niin olisi täällä omallakin seisojalla kova homma, vaikka se tottunut uimari onkin. Kohta saataisiin pelastaa koiraa jos sen tuonne päästäisi. Vene on ehdottomasti se paras noutoväline haahkajahdissa, mutta senkin pitää päästä kulkemaan ehjänä matalissa kivikoissa. Sellaiseen pojatkin nimittäin joutuvat nyt ajamaan noutaessaan reissun ensimmäistä haahka-kaatoa. Tiputukseksi sitä ei voi sanoa koska sen matka päättyi aalloille kiväärinlaukauksella.
 
Turo on päässyt veneestä rannalle ja hänen tetsatessa rynnäkkökiväärin hylsyjen seassa käännän pukuni hihan silmien eteen ja pyyhkäisen pisarat pois. Tästä haahkakauden avauksesta muodostui melkoinen testireissu sillä kiväärin lisäksi pukuni oli neitsytreissullaan. Ensimmäiset hetket uuden Wolf-puvun sisässä muodostuivat yllättävän mukaviksi. Eniten ihmettelen sitä että tuulessa lentävä tihkusade ei ole vielä kastellut pehmeää, harjattua pintakangasta parin tunnin passittamisesta huolimatta. Olen tottunut siihen että vaikka puku olisikin Goretex-puku niin pintakangas kastuu tällaisessa sateessa ainakin taitoksista, koska pisarat kerääntyvät niihin. Mutta ei nyt. Ihan hyvä juttu näissä olosuhteissa. Sen ansiosta varmaan kylmäkään ei vielä ollut hiipinyt puseroon mutta alla onkin pitkä tekninen kerrasto ja fleece-takki. Kerrosta kerroksen perään siis, ja hyvin mahtuvat alle fiksun leikkauksen ansiosta. Onneksi Wolfin tästä versiosta on jätetty turhat vanut pois vuorien alta, itse en kaipaa thermo-version vanuvuorta ollenkaan. Verkkovuorella hengittävyys säilyy parempana ja puku on monikäyttöisempi kuin topattu. Fiksua siis rakentaa perusversio teknisempien kuoriasujen logiikalla. Tykkään. Ajatus viivähtää jo tulevan syksyn kanalintu-kauden aloituksessa ja Wolfin toimivuudesta niissä keleissä. No, se nähdään 10. syyskuuta. Saattaa olla että jossain kohtaa tulee kaipaamaan kainalotuuletuksia mutta seisojalla tapahtuvaan jahtiin hommiin pitäisikin varmaan ottaa Mehto. Toisikohan se myös jahtuu-onnea?
 
Ainoa asia jonka kanssa askaroin varustautuessani oli radiopuhelintaskun yläpuolella oleva antennilenkki. Jouduin suorittamaan pientä akrobatiaa saadakseni VHF:ni taskuun antennin ollessa lenkin sisässä. No, palaute on jo lähtenyt tehtaalle. Pienen pieni yksityiskohta josta edelleen tykkään ja joka vaikuttaa kuitenkin suuresti päivittäiseen käytettävyyteen ovat muotoillut vetoketjujen vetimet. Niillä saa taskut kiinni hanskatkin kädessä mutta olisi tosi kätevää jos sama vedin olisi myös housujen vetoketjussa. Se jos jokin pitää saada viimassa pian kiinni...
 
Pojat ovat saaneet haahkan kyytiin ja rantautuvat minun puolelleni lahtea. Jännityksellä odotan mitä sieltä kannetaan sillä jouduin ottamaan ennakkoa aalloilla keikkuvaan haahkaan. Kiväärin käyttö ulkoluodoilla on käytännöllistä sillä toisinaan kalkasjoukkoa ei välttämättä saa haulikkohollille. Jos ne eivät lennä, niin silloin ei kaaveistakaan ole hyötyä. Yleensä se on alkukesän ensimmäinen helle joka pitää haahka-lautan keinumassa avomeren aalloilla mutta nyt tuuli painoi haahkat uimaan suojaisempiin lahtiin. Hymy huulilla tehty kaadon tarkistus varmisti että kiväärivalinta on nyt onnistunut nappiin. Aseseppä-kaverin customoima Tikka on takonut juuri sinne minne pitikin, kiikarin ballistiikka-tornin avustamana. Kun ammutaan tuulisissa olosuhteissa 150 metrin etäisyyksille aalloilla keikkuvaa lintua, saa tällaiseen tulokseen olla tyytyväinen. Lintuluodikko ei ole parhaimmillaan näissä oloissa mutta vähän järeämpi 7x64 näyttää toimivan hienosti!
 
Palatessamme majalle keli aukeaa hetkeksi ja kimalteleva ulappa näyttää meren hienoimpia ominaisuuksia. Pietarin suunnasta on kuitenkin nousemassa sen näköinen pilvi, että sen alla kulkeva tuuli tulee varmasti estämään lopullisesti pääsymme aivan uloimmille luodoille. Aamupuhuri sen jo osoitti. Pitäessämme taukoa metristen graniittiseinien sisässä taivas tummeneekin ja pilvet pyyhkivät kimalluksen aalloilta. Tilalle nousee lyhyessä ajassa vaahtopäät, jotka alkavat takoa rantoja yhä voimakkaammin. Parin tunnin päästä saammekin lukea kännykästä että merivartiosto on joutunut jo töihin metsästäjä-kollegoitamme pelastaessa. Niin se taas kävi, Forecan lupaukset eivät pitäneet vaan luvattu 8-9 m/s tuuli vaihtui nopeasti 18 m/s puuskiin. Se idemmäksi povattu matalapaine kulkeutui sittenkin Hankoniemen päälle. Tulemme lukemaan viikonlopun aikana vielä pariinkin kertaan vastaavia otsikoita, mutta onneksi kaikki tilanteet päättyvät enemmän tai vähemmän onnellisesti. Niin se vain on että luonnolle jää vielä kakkoseksi jos ei ota varman päälle. Päätämme tehdä sen ja pysyä Russarön ja paikallisen seuran eräkämpän suojissa. Metsästyksemme toki hieman rajoittuu mutta säästyypä henkiriepu. Siirrämme veneet suojaan, ja hakeudumme haahkojen lailla suojan puoleisille rannoille. Helminauhoja ei aaltojen päällä liikaa lentele mutta jokunen kalkas antautuu kuitenkin eräksi. Ihastelemme välillä rantoja takovia surffi-tyrskyjä ja lämmittelemme kamiinan hehkussa. On se tämäkin eräelämää!

Aiemmat blogitekstit