Majavan savotoilla

03.05.2013  Ville Pohjola

Ikkunasta näkyvä maisema oli vielä kovin kuollut. Valkoinen oli vaihtunut maan murrettuihin väreihin, pääasiassa ruskean eri sävyihin. Vihreää ei vielä näkynyt missään mutta taivas oli teräksenharmaa. Paksu pilvipeite esti aurinkon säteiden matkan maan pinnalle ja siksi sää lisäsi kuolleena lepäävän luonnon elottomuutta. Ainoa liike pihalla oli puiden huojunta tuulessa.

Kovin siis synkkä hetki ulkoilulle. Tuollainen kevätsää tarjoaa kuitenkin hetkensä. Tuuli liikuttaa jäitä rikkoen ne lopullisesti, samoin ilman kosteus auttaa luontoa heräämään. Erämiehellä synkeämpikin sää tarjoaa aina hyvän tekosyyn lähteä liikkeelle.

Tällä kertaa tekosyynä toimii euroopanmajava, Castor fiber, ja varustetestit. Pitkien huonojen vuosien jälkeen kannat ovat olleet paikoitellen rajussa kasvussa ja metsästysmaillamme jopa rantamökkien verannantolpat ovat olleet vaarassa. Pihakoivu on pötkähtänyt nurin jo useamman pirtin pihasta, joissain paikoissa aivan rakennusten seinää hipoen. Erämaiden varovaisesta asukista on siis tullut urbaani arboristi.

Muutama ilta oli jo vierähtänyt eri paikkoja passaten, huonolla onnella tosin. Ensimmäinen spotti tarjosi räpylänkuvat hangella mutta ei muuta. Jokin seikkaileva sielu oli poikennut puron varressa tarkistamassa viime syksyn työmaansa mutta ei ollut jäänyt asumaan. Vain harmaantuneet haapojen kannot olivat jäljellä. Toinen paikka oli löytynyt yllättäen, ja se työmaa olikin aktiivinen. Hehtaarin alueella oli rantakaislikon keskellä saanut metsätyöyhtiö Masse Majava Oy tehdä rauhassa harvennushakkuutaan, kenenkään huomaamatta. Vanhan rantapellon koivuille istuttanut maanomistaja oli tuskin ilahtunut huomattuaan kymmenien runkojen muuttuneen ruokapuiksi majavalle.

Ensimmäinen ilta alueella oli mennyt parasta passipaikkaa pohtiessa. Alue kun oli täynnä tuoreita syönnöksiä. Ison ojan takainen avoimempi paikka oli näkyvyydeltään parempi mutta näköjään sen tiesivät myös majavat. Tyhjä reissu, ei edes lättähännän läiskähdystä vedenpintaan. Oja tosin oli vielä jään peittämä, eikä majavan reikää missään. Seuraavan illan passipaikka oli jo lähempänä ruokapatoa, mutta kasvillisuuden rajoittaman näkyvyyden takia haastavampi. Lopputulos oli että ainakin äänistä päätellen talttahampaat saivat vesisateen keskellä rauhassa molskia ja aterioida kaislikon piilossa. Vain noin 30 metrin päässä istumapaikastani. Fiksut eläimet eivät nousseet koko aikana näkösälle vaan jatkoivat puuhiaan rauhassa.

Kolmannena iltana katselin hetken ulos ennen kuin päätin sittenkin lähteä liikkeelle. Puuskittainen tuuli tulisi pyörimään alueella niin ettei olisi mitenkään mahdollista istua koko ajan tuulen alla. Siitä huolimatta kiskoin naparetkeilijän välikerrastoni ylleni, kuoreksi juuri testattavaksi saapuneen kaislikko-camon ja lähdin matkaan. Kiire ei ollut mihinkään, kunhan nyt heittäisin pienen iltalenkin.

Paikalle päästyäni päätin kiertää ojalle uudesta suunnasta. Iso rantaletto oli miehen mittaisen kortteen peittämä mutta vielä jäätynyt ja siksi helppo kulkea. Eteen ilmestyvät majavan kulku-uomat tosin tuottivat yllätyksiä. Osasin jo varoa niitä sillä ensimmäisenä iltana sukelsin yhteen sellaiseen pää edellä jään petettyä allani ja päädyin täysin uppeluksiin. Syvyyttä puoli metriä leveällä uomalla olikin nimittäin pitkälti toista metriä. Ei ihme että majavat ovat saaneet kulkea talven rauhassa, noissa ojissa ruokailemaan pääsi helposti jään alla. Enpä olisi uskonut että majavajahti voisi olla yksi niistä joissa riskit olisivat korkeimmat. +3 asteen lämpötilassa hyiseen veteen päätyvä sukellus olisi voinut nimittäin johtaa jopa hypotermiaan jos sen olisi tehnyt keskellä erämaata. Kyseisenä iltana tuli niin elävästi mieleen edellisen kevään surffityrskyt keväisellä merellä, haahkajahdissa ulkokivillä. Nekin kastelevat hyisen kylmällä tavalla.



Törmätessäni jälleen uuteen, tuoreeseen ruokailupaikkaan kaislikon kätköissä totesin että tämäkin reissu taitaa olla metsästyksellisesti tuhoon tuomittu. Majava saisi tuulen pyörimisen vuoksi varmasti vainun minusta, sillä passi olisi pitänyt laittaa näkyvyyden takia 5 metrin päähän ruokapöydästä. Vainun saatuaan massen olisi ollut helppo vaihtaa ruokapuuta, mahdollisesti jopa kaataa vierestä uusi puu minun sitä näkemättä. Siinäpä olisikin ollut yllätystä kun koivun latva olisi rojahtanut syliini.

Päätin siis jättää luonnon omat monitoimikoneet rauhaan ja jatkaa iltakävelyäni kurkien soitimesta nauttien. Kävihän sekin iltalenkistä.


Aiemmat blogitekstit