Pukkeja ja punanuttuja

13.12.2013  Ville Pohjola

Hirvijahdin pienet vesisateet ovat taaksejääneet ja unohdettu. Tässä hetkessä, peurapassissa seistessä ovat mielessä jo vallan muut asiat. Hirvijahti saatiin sentään läpi turvallisesti plussan keleissä, mutta nyt tumman kuusikon laidassa seistessä nollan kelin vie pakkasen puolelle pirullinen viima. Kuusikon viereinen metsäkuvio on juuri hakattu ja aukkoa pitkin pääsee järveltä tuleva tuuli passimiesten takkien alle.

Heinäpellon laidoille sijoittuneet oranssipukuiset odottavat jännittyneinä. Kaksi ensikertalaista ovat jo parissa ensimmäisessä ajossa saaneet kokea kuinka mäyräkoiran ajohaukku ja jostakin mäen takaa kuuluvat laukaukset sähköistävät tunnelmaa. Isolla porukalla ja usealla koiralla samanaikaisesti vedetty ajojahti muistuttaa jo hieman keskieurooppalaista jahtia. Metsä on elämää ja metsästyksen ääniä täynnä.



Kolmannen ajon aikana, koirien lähdettyä liikkeelle, kaikki hiljenee. Jopa iloinen sopotus ja komentoäänet radiopuhelimissa vaikenevat. Nyt täytyisi saada päivän viimeinen veto onnistumaan sillä valon hetki on lyhyt ja hämärä hiipii jo metsän siimeksestä. Korpikuusikon alla alati lepäävä tumma varjo tuntuu olevan hämärän lähteenä. Ihan kuin metsikkö olisi sekä peurojen että pimeän koti josta molemmat lähtevät retkilleen auringon laskiessa.

Hiljaisuuden tunnelmaa valuu korostamaan myös marraskuun lumisade. Ensimmäinen hiutalepartio putoaa maahan asti hetkessä, vetäen koko joukon muita perässään. Pian maisema on täynnä jalkarätin kokoista hiutaletta ja näkyvyys heikkenee. Jostakin hakkuulle jääneiden haapojen, lumihiutaleiden ja kuusten oksien välistä pilkottaa enää pieni punainen läiskä. Oikealla puolella ketjussa oleva passimies miltei katoaa näkyvistä. Onneksi ei kokonaan. Vasemmalla oleva passimies tuntuu painuvan hiutaleiden painosta syvemmälle takkinsa sisään. Reppujakkaralla istuva hahmon oranssit osat erottuvat mutta muu hahmo tuntuu sulautuvan osaksi taustan kuusimetsää.

Nyt täytyisi olla kaikin puolin tarkkana. Passien paikat täytyy nähdä koko ajan sillä koiran edestä saattaa singahtaa karkkopeuroja mihin vain. Tällaisen pienen peltoaukean laidassa ne vielä pysähtelevät, mutta isomman aukean yli tultaisiin vauhdilla. Päällä oleva kiima-aika pitää pukit ja naaraat pienellä alueella joten sellaiseen parveen osuessaan koirallakin tulisi päätöksen paikka. Joku pitäisi valita ajettavaksi. Kun valinta kerran olisi tehty, näinkin kokeneet koirat pysyisivät saman peuran perässä vaikka naapurikylään asti jos kyseessä olisi alueen valtapukki. Loppu partti hajoaisi sitten hiljalleen omiin suuntiinsa, ja kiertäisi kohta takaisin lähtöpisteeseen.

Pellon takana käyntiin rähähtävä haukku yllättää kaikki. Koira on hakulenkillään päässyt jo ihan ajoketjun lähelle, siihen hyvään kuusikkoon. Peurat kulkevat yleensä siitä suoraan pellolle olevalle ruokinnalle. Nyt siis kaikki valpastuvat. Haukku jää kuitenkin pyörimään samalle alueelle, välillä vaimentuen kun karvainen kuono kääntyy pois päin. Ihan kuin pieni ja pippurinen mäyräkoira olisi kaivanut koko egonsa esiin ja ryhtynyt hirvenhaukkujaksi. Ei siinä, varmasti tahtoa siihen löytyisikin.

Ajo päättyy kuitenkin siihen kun koiramies yhyttää koiransa ja haukun kohteen. Ainoa elävä joka heidän kaistaltaan löytyi olikin supikoira. Lumisade jatkaa valumistaan vielä hetken ennen kuin sammuu kokonaan, kuin väistyen saapuvan pimeän tieltä. Valkoinen vaihtuisi kohta mustaan. Punanuttuiset passimiehet vetävät hetken hiipuvan alkutalven päivän tunnelmaa sisäänsä ennen kuin keräävät kamppeensa ja vaeltavat autolle. Jahtipäivä on takana, nyt olisi riistaparaatin ja makkaravalkean vuoro.

Aiemmat blogitekstit