Vanhassa vara parempi

19.12.2012  Ville Pohjola


Pitkä ja musta syksy kääntyi yhtäkkiä valkeaksi joulukuuksi. Sään haltijat päättivät että tänä vuonna  tehdäänkin oikein kunnon käännös säissä. Heidän ansiostaan lumitöitä on riittänyt tietyillä paikoilla lähes joka päivä viimeisen parin viikon ajan. Ulkoilmaelämässä kelit ovat pääsääntöisesti varustelukysymys mutta jahtihommissa säiden muutokset vaikuttavat vahvasti saaliseläinten käyttäytymiseen. Esimerkiksi peurajahdin kannalta syksy on ollut mielenkiintoinen, ensin alkukautta vaivasivat musta maa ja lämmin vihreä kausi. Peurat pysyivät taas siis pitkään metsien siimeksessä koska ravintoa riitti sielläkin.
 
Sitten saapui ensimmäinen aalto talvea. Pieni valkea kerros maan pinnalla ja pakkaskelit olivat hetken oikea mäyräkoiramiesten taivas. Ajohommat luistivat koska jäljet löytyivät helposti  ja koirat pääsivät liikkumaan vaivatta. Vaan aika pian sään säätelijät päättivät laittaa homman poikki. Alkoi tämä lumentulo, ja nyt ollaankin moninpaikoin ylitetty mäyräkoiran maavara. Ei ole mukava laittaa kaveria puuteriin joka ylettyy selkälinjaan asti, vaikka nuo sitkeitä veijareita ovatkin.
 
Myös kytistouhuja säät ovat hieman hankaloittaneet. Tai no, ehkä joku on allekirjoittaneen kohdalla päättänyt että vapaat illat osuvat hetkiin, jolloin jostain Pohjanmeren kolkasta on nakattu meille sellaiset tuulet että peurat ovat päättäneet odottaa keskiyöhön ennenkuin ovat uskaltautuneet liikkeelle. Säiden armoilla saa metsämies siis kulkea, tänäkin syksynä. Tapio ja sään haltijat juonivat yhdessä juoniaan, ihan selvästi.
 
Vaan onhan meillä onneksi vielä kautta ja keinoja jäljellä. Ei kannata siis heittää torrakkoa nurkkaan vielä, onhan meillä pussillinen vanhoja konsteja jäljellä. Tämä puuterilumi kun sopii mainiosti erääseen vanhaan jahtimuotoon, eli jäljestämiseen. Liikkuminen ei vielä ole ihmiselle mahdotonta ja jatkuva sadehan tarjoaa myös hyviä puolia. Se kun lakaisee joka päivä vanhat jäljet peittoon. Lisäksi eläimet pysyttelevät jo selvästi pienemmällä alalla joten nythän onkin juuri passeli hetki yhdistää talvinen liikuntamuoto ja metsästys: Kaivetaan lumikengät esiin!
 
Koirametsästys on hieno laji mutta täytyypä sanoa että on jäljestäminenkin sellainen. Kun hetken on kierrellyt pellonlaidan pajupuskien juurilla jäniksen jälkiä ja yhtäkkiä jäljet päättyvätkin pelkkään valkeuteen, pulssi on varmasti yhtä korkealla kuin lähestyvää haukkua kuunnellessa. Seuraavalla askeleella puuterista pölähtää esiin vieterikinttu kuin ajopanoksen laukaisemana ja haulikon piiput saavat hetken hakea suuntaansa ennen kuin ne osoittavat oikeaan kohtaan. Siitä kun vielä onnistuu suorittamaan kaatolaukauksen onnistuneesti, voi aivan hyvällä syyllä kaivaa kuksan esiin ja ottaa pienet kahvit.
 
Vaikka laji vanha onkin, vasta viime vuosina lumikenkiä on taas ilmestynyt kauppoihin. Lapin lumikenkäsafareilta tuttuja muoviläpysköjä löytyy moneen lähtöön, mutta metsämiehen kannattaa suunnata katseensa vähän jämäkämpiin putkirunkoisiin. Ne ovat kokoonsa nähden keveämpiä ja varustettu usein riittävän kantavalla pintakankaalla. Muovimalleissa on usein liian paljon aukkoja jotta järeäkaliiperinen suomalaismetsästäjä pysyisi niillä edes hetken hangen pinnalla. Jos kenkä on kunnolla suunniteltu, se tyhjenee kyllä päälle kertyneestä lumesta kävellessä. Siteeseen kannattaa kiinnittää erikoishuomio, sillä se ratkaisee lopullisesti kengän hyvyyden. Irtoileva tai kannasta kiinni oleva side tekevät molemmat taipaaleesta tuskaisen sillä haulikko kädessä on hieman haastavaa asetella siteitä uudestaan kiinni. Metsämies kun ei voi sauvoihin tukeutua.
 
Lumikengät ovat todellakin yksi mainio apuväline myös talven jahteihin. Kauden ei tarvitse päättyä metrin hankeen, niin kuin modernissa koirajahdissa monelle käy. Seisojamiehet ovat tottuneita jatkamaan kauttaan fasaaneilla helmikuun loppuun asti, ja monelle lumikengät ovat niissä puuhissa jo tuttu juttu. Ajokoiramiehet antavat pitkäkoipiensa pöllytellä lunta vielä hetken aikaa, ja naapuriin suuntaavat latvalinnustajat tervaavat pitkiä sivakoitaan jo. Majava ja ilves kutsuvat myös lumiseen maisemaan. Ketunpillittäjätkin pääsevät tarpomaan vanhaa konstia käyttäen hiljalleen passipaikoilleen. Kun maaliskuu koittaa, on ainakin pohjoisemmassa vielä jäljellä hienoja hankia ulkoilla muuten koiransa kanssa. Koira vain vetovaljaisiin, liina kiinni koirajuoksuvyöhön, lumikengät jalkaan ja hangelle. Siinä yksi hieno laji keväthangille.
 
Vanhassa on siis toisinaan vara parempi, sekä lumikenkien että tekstiilien osalta. Hiipimällä tapahtuvaan jäljestykseen ja pakkaskelillä tapahtuvaan passitukseen on nimittäin mukava pukea pehmeä, lämmin ja hiljainen jahtipuku. Itse olen pitänyt Sastan ”teknistä sarkaa” eli Active Woolista tehtyjä Orion-housuja ja Otava-takkia toimivimpana kokonaisuutena. Kyseinen asu on jämähtänyt päälleni jo viime talvena, enkä aio siitä helpolla luopua. Housut ovat niin mukavat että niistä on tullut arkiasuni ja takissa liikun kaupungillakin, koska se edustaa mainiosti valitsemaani elämäntyyliä. Minua ei siis enää näe vapaa-ajalla muu kuin Active Wool-asu päällä. Se on talviasuni sekä peurapassissa, fasaanijahdissa, koiran ulkoilutuksessa että hiihtoreissuilla. Pinta kestää perinteistä sarkaa paremmin kosteutta, asu on kevyt, riittävän ohut kerrospukeutumiseen ja istuva mutta materiaali mukavan pehmeä ja lämmin. Vanhan sarkapuvun parhaat puolet ovat säilyneet, ja huonoimpiin puoliin on saatu lääkkeet tämän päivän menetelmillä. Joku nuorekkaampi olisi tosin saattanut valita teknisemmän näköiset Antonit, joissa polvissa on vaativampaankin offi-laskemiseen sopivat kevlar-vahvikkeet. Nämä puvut ovat kuulemma jo tehtaaltakin lopussa mutta uusia suunnitelmia kuulemma on jo olemassa. Kiinnostava nähdä siis minkälaisia uusia Active Wool-asuja ensi syksynä tulee tarjolle. Vanhassa todellakin vara parempi, varsinkin kun sen modernisoi!
 
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta, toivoopi Ville.


Aiemmat blogitekstit