Mies hiihtää huippuvuorilla mukanaan ahkio.

Greenland 2008 Northward Expedition

Petri Mäkelä ja Petri Vuorenmaa tekivät huhti- heinäkuussa 2008 ennätyksellisen pitkän retken yli Grönlannin jäätikön etelästä pohjoiseen. 2500 kilometriä ja 85 vuorokautta ovat uudet ennätysluvut Suomalaisten arktisten matkaajien keskuudessa. Matkan tavoitteina oli kulkea Grönlannin jäätikkö etelästä pohjoiseen 90 vuorokauden aikana, sekä eräänlainen vetäytyminen ihmisten ilmoilta ja itsensä tutkiminen sen aikana. Kaikki tavoitteista toteutuivat täydelleen. Matkan onnistumisen kannalta tärkeimmät seikat olivat huolellinen valmistautuminen henkisesti ja fyysisesti, sekä varusteiden tarkka valinta aikaisempien kokemustemme perusteella.

Reissu Petet aloittivat retkeilynsä SASTA asujen parissa jo yli 20 vuotta sitten. Vuosituhannen vaihteessa yhteistyö tiivistyi ja SASTA on ollut mukana tukemassa Reissu Petejen kaikkia arktisille alueille suuntautuneita matkoja. 

http://www.expedition.fi/greenland2008/