Story

Sasta on tarina kekseliäisyydestä, periksiantamattomuudesta ja syvästä luontosuhteesta. Se, mitä tänä päivänä kutsumme innovaatioksi, oli 1960-luvulla nuoren miehen tarve luoda itselleen vaate, joka kestää luonnon armottomat olosuhteet.

Urpo Saastamoinen, Sastan perustaja, oli itsenäinen ajattelija, väsymätön tekijä ja ennen kaikkea rohkea oman tiensä kulkija. Hän uskoi itseensä ja siihen, mitä valmisti. Pohjois-Karjalan tiettömät taipaleet ja karut maastot olivat opettaneet kunnioittamaan olosuhteita ja selviämään niissä. Varusteiden on oltava paitsi kestäviä, myös toimivia – ilman kompromisseja. Siksi ne valmistettiin itse.

Sastan tuotteet syntyvät edelleen siellä, missä niitä käytetään – tositoimissa, sateessa ja pakkasessa, nuotion lepattavien liekkien äärellä ja rannikkokaupunkeja ravistelevissa tuulissa. Ideat viedään luontoon, kaupunkeihin, lenkkipoluille ja asfalttiteille, missä pienetkin oivallukset jalostuvat yksityiskohdiksi, jotka tekevät vaatteesta toimivan ja käyttäjän liikkeestä luonnollisen.Vaatteemme ovat heille, jotka tietävät, mitä haluavat.

Sasta edustaa jokaista, joka tarttuu elämään samalla Saastamoisen periksiantamattomalla asenteella. Me emme tee kompromisseja – kun olemme ulkona, se tuntuu hyvältä.

Takaisin blogiin